Tavaroiden maahantuonnin arvonlisäverotus siirtyy Verohallinnolle 1.1.2018
Tavaroiden maahantuonnin arvonlisäverotus siirtyy Tullilta Verohallinnolle ensi vuoden alusta. Muutos koskee arvonlisäverovelvollisten rekisteriin merkittyjä yrityksiä.
Yrityksille muutos merkitsee sitä, että ne voivat hoitaa kaikki arvonlisäveroasiansa yhdellä menettelyllä yhden viranomaisen kanssa. Tämä helpottaa veroasioiden hoitoa ja seuraamista.
Tuonnista suoritettava arvonlisävero ilmoitetaan jatkossa oma-aloitteisesti samalla veroilmoituksella kuin muutkin tiedot verokaudelle kohdennettavista liiketoimista. Vero kohdennetaan samalle kuukaudelle kuin sitä koskeva vähennyskin, eli nykyinen velvollisuus maksaa tuontivero ennen sen vähentämistä poistetaan.
Tulli vastaa jatkossakin tavaroiden maahantuonnin verotuksesta, jos tuoja on yksityishenkilö tai yhteisö, jota ei ole merkitty arvonlisäverorekisteriin. Tullin vastuulla on myös tullisäännösten vastaisen tuonnin verotus.
Tulli vastaa edelleen rikostutkinnasta ja valvoo arvonlisäveron oikeellisuutta tulliselvitysten yhteydessä.
Tavaroiden maahantuonnin arvonlisäverotuksen siirto Verohallinnolle tuo muutoksia sekä yritysten arvonlisäveron ilmoittamiseen että tullin luottonumeroasiakkaiden luoton tarpeeseen.
Ota yhteyttä, kerromme mielellämme lisää!
sales@sa-tu.com tai 029 170 8080